Valkohäntäpeuran metsästys
Valkohäntäpeura on mukava riistaeläin, sillä sen metsästysaika on pitkä aina syyskuun lopulta aina tammikuun loppuun asti. Kelit ja eläinten käyttäytyminen muuttuu runsaasti kauden aikana. Niin muuttuvat myös metsästysmuodot kauden kuluessa. Valkohäntäpeura onkin yksi monipuolisimmista metsästettävistä Suomessa. Lähde sinäkin kokemaan valkohäntäpeuran metsästyksen jännitys.
Lue lisää valkohäntäpeurajahdeista
Pienriistan metsästys
Pienriistan metsästystarjontamme painottuu alkukauteen. Elokuun ensimmäiset päivät ovat otollisinta aikaa pienpetojen pyytämiseen haaskalta. Kyttäys tapahtuu tikaspasseilta haaskoille. Pienpetojahdit on suunnattu ensisijaisesti jousimetsästäjille, mutta myös ruutiasemetsästäjät ovat tervetulleita nauttimaan metsästyskauden ensimmäisistä hetkistä. Valkohäntäpeurat kuljeskelevat myös samoilla alueilla, joten iltaiset kyttäyshetket ovat myös mainio mahdollisuus tutustua niiden elämään.
Lisäämme metsästystarjontaa tulevaisuudessa.
Räätälöimme kaikki metsästysmatkamme asiakkaiden toiveiden mukaan. Ota yhteyttä ja kysy lisää!


