Valkohäntäpeuran metsästys
Valkohäntäpeura tuotiin Suomeen vuonna 1934 Laukon kartanoon vain muutamien kymmenien kilometrien päähän metsästysalueistamme. Nykyinen vuotuinen saalismäärä on Suomessa jo yli 20 000 yksilöä. Urjala on vahvan kannan aluetta ja täällä onkin mahdollisuus tutustua helposti monelle hieman erikoisempaan riistaeläimeen.
Valkohäntäpeuraa metsästämme monin eri tavoin. Suosituimpia ovat ehdottomasti kyttäysjahti ruokintapaikoilta sekä ajometsästys mäyräkoirien kanssa. Molempia voidaan harjoittaa läpi kauden. Kyttäysjahteja varten käytössämme on sekä suljettuja koppeja että avotorneja. Siirrettäviä avotorneja käytetään erityisesti alkukauden jahdeissa lokakuussa, kun peurat vaihtavat ruokamaita taajaan. Suljetut kopit ovat pääosin talvisia kyttäysjahteja varten.
Ajojahdit ovat mukava tapa tutustua valkohäntäpeuran metsästykseen. Metsästys tapahtuu melko pienillä alueilla ja suosittelemamme ryhmäkoko on 4-6 henkilöä. Pienet alueet takaavat, että kun mäyräkoiran haukku alkaa, on tapahtumia luvassa eikä kukaan ole poissa tapahtumien keskipisteestä. Erikseen sovittaessa on mahdollista järjestää ajojahteja myös suuremmille seurueille.
Emme takaa suuria saalismääriä tai mahtavia trofeita. Takaamme kuitenkin, että tulette viettämään mahtavia hetkiä valkohäntäpeuran metsästyksen parissa.


